Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto tukee aluksista aiheutuvien laittomien tahallisten
päästöjen, erityisesti öljypäästöjen
valvonnan tehostamista EU:ssa. Vakavien tahallisten tekojen tulee
olla kaikissa jäsenmaissa rangaistavia, ja niistä on
määrättävä riittävän
ankaria rikosoikeudellisia seuraamuksia.
Puitepäätös sisältää ehdotuksen
mukaan vain direktiiviä täydentäviä säännöksiä.
Velvoite säätää tietyistä teoista
rikosoikeudellisia seuraamuksia säädettäisiin
edelleen direktiivissä. Valtioneuvosto viittaa tältä osin
kirjelmässä U 14/2003
vp esittämäänsä kantaan,
jonka mukaan direktiivissä ei tule säätää jäsenvaltioita velvoittavista
rikosoikeudellisista seuraamuksista. Valtioneuvoston näkemyksen
mukaan velvoite säätää rikosoikeudellisia
seuraamuksia tulisi siten siirtää direktiivistä ehdotettuun
puitepäätökseen.
Puitepäätöksessä viitataan
direktiiviin myös kielletyn käyttäytymisen
alan osalta. Mallia, jossa teon tunnusmerkistö sijaitsee
direktiivissä, mutta velvoite säätää tällaisesta
teosta rikosoikeudellisia seuraamuksia olisi sijoitettu puitepäätökseen,
on käytetty aikaisemmin 28 päivänä marraskuuta
2002 hyväksytyissä neuvoston direktiivissä laittomassa
maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen määrittelystä (EYVL
N:o L 328, 5.12.2002) sekä neuvoston puitepäätöksessä rikosoikeudellisten puitteiden
vahvistamisesta laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa
oleskelussa avustamisen ehkäisemisestä (EYVL N:o
L 328, 5.12.2002). Se, että tunnusmerkistö sijaitsisi
direktiivissä, johon puitepäätöksessä viitattaisiin, olisi
siten valtioneuvoston näkemyksen mukaan hyväksyttävissä.
Puitepäätös johtaisi siihen, että törkeän
ympäristörikoksen enimmäisrangaistusta
tulisi korottaa nykyisestä kuudesta vuodesta seitsemään vuoteen
vankeutta, jotta velvoite avunantajan vähimmästä enimmäisrangaistuksesta
tulisi täytettyä. Avunantajalle määrättävän
rangaistuksen määräytymistä koskevat
säännökset saattavat poiketa eri jäsenmaissa
toisistaan rikoslakien perusperiaatteista johtuvista syistä.
Valtioneuvosto katsookin, että vähintä enimmäisrangaistusta
koskevan velvoitteen tulisi koskea vain tekijälle ja yllyttäjälle
määrättäviä rangaistuksia, ei
muille rikokseen osallisille.
Puitepäätös velvoittaa säätämään
rikosoikeudellisia tai ei-rikosoikeudellisia sakkoja luonnollisille
henkilöille ja oikeushenkilöille määrättäviksi
seuraamuksiksi. Valtioneuvosto teki 26.4.2002 periaatepäätöksen
toimista Itämeren suojelemiseksi (Suomen Itämeren
suojeluohjelma). Periaatepäätöksen mukaan
hallinnollisten rangaistusten käyttöönottoa
valmistellaan tahallisten öljypäästöjen
vähentämiseksi. Pääministeri
Anneli Jäätteenmäen hallitusohjelmassa
on sitouduttu Itämeren suojeluohjelman toteuttamisen jatkamiseen.
Valtioneuvosto pitää siten tärkeänä,
että jäsenvaltioilla säilyisi mahdollisuus käyttää hallinnollisia
maksuseuraamuksia muissa kuin vakavissa aluksista aiheutuvia päästöjä koskevissa
tapauksissa.
Puitepäätös kuitenkin velvoittaa
säätämään tietyn suuruisen
sakon seuraamukseksi myös kaikkein vakavimmissa tapauksissa,
joissa on aiheutettu kuolema tai vakavia vammoja tai huomattavaa
vahinkoa ympäristölle. Tämä määräys on
monessakin suhteessa ongelmallinen. Komission perustelujen mukaan
sakon suuruutta koskevissa määräyksissä olisi
kyse enimmäisseuraamuksen alarajasta. Kun törkeissä rikoksissa
enimmäisrangaistus olisi kuitenkin lajiltaan vankeutta,
sakon suuruutta koskevat velvoitteet ovat valtioneuvoston näkemyksen
mukaan vähimmäisrangaistuksia koskevia määräyksiä. Valtioneuvosto
toteaa, että tällaisia vähimmäisrangaistuksen
tasoa koskevia velvoitteita ei puitepäätöksissä ole
aikaisemmin ollut. Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta
1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien
toteuttamiseksi on oikeus- ja sisäasiainneuvostossa sovittu
tietyissä rikoksissa käyttöön
otettavien enimmäisrangaistusten vähimmäistasosta.
Poliittista yhteisymmärrystä ei sen sijaan ole vähimmäisrangaistusten
tason yhdenmukaistamisesta. Sakko voisi lisäksi törkeissäkin
tapauksissa olla puitepäätöksen mukaan
rikosoikeudellinen tai hallinnollinen. Valtioneuvosto katsoo, että sellaiset
törkeät tapaukset, joista olisi aiheutunut kuolema
tai vakava vamma taikka huomattavaa haittaa ympäristölle,
tulisi aina käsitellä rikoksina rikosoikeudellisen
järjestelmän piirissä. Näin
vakavista teoista ei jäsenvaltiota tulisi velvoittaa säätämään
luonnolliselle henkilölle seuraamukseksi sakkoa tai hallinnollista
maksua. YK:n merioikeusyleissopimus tosin sallii vain taloudellisten
seuraamusten käytön alusjäterikoksista
talousvyöhykkeellä, mutta nämä rajoitukset
eivät koske valtion aluevesillä tai -merellä tapahtuneita
tahallisia, vakavia rikoksia.
Sakko määräytyisi puitepäätöksen
mukaan tiettynä prosenttiosuutena syytetyn varainhoitovuoden
kokonaisliikevaihdon tai kokonaisvarallisuuden mukaan. Komission
perustelujen mukaan vastaavanlaisia maksun määräytymisperusteita
käytetään muun muassa kilpailuoikeudessa.
Valtioneuvosto toteaa, että mainitut perusteet eivät
sovellu rikosoikeudellisen sakon määräytymisperusteiksi,
koska Suomessa sakko määrätään
päiväsakkoina. Yhteisösakko on puolestaan
rikoslain 9 luvun mukaisesti tuomioistuimen harkinnan mukaan tuomittava
määräsumma. Valtioneuvosto ei näe
perusteita sille, että yhdestä rikoslajista — alusjäterikoksista — säädettävät
rikosoikeudelliset sakot määräytyisivät täysin
eri perusteilla kun muista rikoksista määrättävät
sakot.
Valtioneuvosto pitää hyvänä,
että lievemmistä teoista olisi puitepäätöksen
mukaan mahdollista säätää seuraamukseksi
hallinnollisia sakkoja. Ehdotetut sakon määräytymisperusteet soveltuisivat
kuitenkin huonosti hallinnollisen maksun määräytymisperusteiksi
alusjäterikosten seuraamuksina. Näissä tilanteissa
seuraamus olisi usein määrättävä esimerkiksi
valtion aluevesien kautta kulkevalle alukselle, joka poikkeaa mainitun
valtion satamassa. Edellisen vuoden kokonaisliikevaihdon tai kokonaisvarallisuuden
selvittäminen olisi työlästä eikä yleensä onnistuisi
satamavaltiossa ainakaan sinä aikana, kun alus on siellä vapaaehtoisesti.
Alusjäterikoksissa hallinnollisen maksun käyttöönoton yhtenä etuna
nykyiseen päiväsakkojärjestelmään
verrattuna olisi se, että hallinnollinen maksu voitaisiin
määrätä suhteellisen yksinkertaisessa
menettelyssä selkeiden ja yksinkertaisten perusteiden mukaan.
Esimerkiksi Ruotsissa käytetään hallinnollisen
maksun perusteena aluksen asiakirjoista ilmenevää aluksen
bruttovetoisuutta. Valtioneuvosto katsoo, että edellä mainitut
seikat tulisi ottaa huomioon hallinnollisen sakon määräytymisperusteita
määriteltäessä.
Puitepäätöksessä viitataan
lainkäyttövallan osalta direktiivin alueellista
soveltamista koskevaan 3 artiklaan. Tämä merkitsisi
sitä, että Suomen satamavaltiona tulisi ulottaa
lainkäyttövaltansa myös ulkomaiselta
alukselta Suomen aluevesien tai tulevan talousvyöhykkeen
ulkopuolella aavalla merellä tehtyyn rikokseen. YK:n merioikeusyleissopimus
(218 artikla) sallii satamavaltion tutkintatoimet ja myös
oikeudellisiin toimiin ryhtymisen silloin, kun satamaan poikenneelta
ulkomaiselta alukselta on tapahtunut päästö aavalla
merellä. Mainittua artiklaa ei kuitenkaan ole käytännössä kansainvälisesti
yleensä sovellettu. Puitepäätöksessä ehdotetut
perusteet, joiden nojalla ratkaistaisiin tilanteet, joissa useilla
valtioilla olisi oikeus ulottaa lainkäyttövaltansa
samaan rikokseen, olisivat lisäksi sovellettavissa vain
jäsenvaltioiden kesken. Ulkomainen alus, jolta aavalla
merellä olisi syyllistytty laittomaan päästöön,
voi kuitenkin olla myös muun kuin EU-jäsenvaltion
lipun alla purjehtiva. Ei liene myöskään
käytännön tarvetta ulottaa Suomen rikoslakia
sovellettavaksi ulkomaisista aluksista tehtyihin alusjätepäästöihin esimerkiksi
Atlantilla tai Tyynellämerellä, jos tällaisella
rikoksella ei olisi yhtymäkohtaa Suomeen tai Suomen etuihin.
Direktiivissä on myös säännös
(4 artikla), jonka nojalla satamavaltiona toimivan jäsenvaltion
tulisi aloittaa tutkinta myös toisen jäsenvaltion
alueella tapahtuneen rikoksen johdosta. Tähän
säännökseen ei puitepäätöksessä kuitenkaan
viitata, joten sen suhde lainkäyttövallan ulottamista
koskevaan velvoitteeseen on epäselvä. Merioikeusyleissopimuksen
mukaan satamavaltion oikeus näissä tilanteissa
ryhtyä oikeudellisiin toimiin on rajoitettu ja edellyttää yleensä toisen
valtion (aluevaltion, vahinkoa kärsineen valtion tai lippuvaltion) pyyntöä taikka
sitä, että päätös on
aiheuttanut vahinkoa myös satamavaltion omilla aluevesillä.
EU:n jäsenvaltiot voinevat keskenään
sopia merioikeusyleissopimuksen säännöksistä poikkeavista
velvoitteista, kun kyse on niiden omista aluksista. Tilanne on ongelmallisempi,
jos kyseessä on jonkin muun kuin EU:n jäsenvaltion
lipun alla purjehtiva alus. Valtioneuvosto katsoo, että puitepäätöksen
velvoitetta lainkäyttövallan ulottamisesta ulkomaisilta
aluksilta Suomen aluevesien tai tulevan talousvyöhykkeen
ulkopuolella tehtyihin päästöihin on
syytä tutkia tarkemmin YK:n merioikeusyleissopimuksen ja kansainvälisen
merioikeuden määräysten kannalta.
Käytännön ongelma alusjäterikoksissa
on se, että rikosoikeudellisen tai hallinnollisen sakon täytäntöönpano
on vaikeaa, kun ulkomainen alus voi jatkaa matkaansa seuraamuksen
määräämisen jälkeen.
Valtioneuvosto katsoo, että ehdotuksen yhteydessä olisikin
perusteltua selvittää millaisia mahdollisuuksia
EU:lla olisi YK:n merioikeusyleissopimuksen ja kansainvälisen
merioikeuden puitteissa säätää määräyksiä siitä,
että jäsenvaltion aluevesillä, aluemerellä tai
talousvyöhykkeellä päästöön
syyllistyneeltä ulkomaiselta alukselta voitaisiin vaatia
vakuutta sakon maksamisesta ennen kuin aluksen sallittaisiin jatkaa
matkaansa.
Puitepäätöksessä on määräys
liittymäperusteista, joiden mukaisesti ratkaistaisiin tilanteet, joissa
usealla jäsenvaltiolla olisi oikeus ulottaa lainkäyttövaltansa
aluksesta tapahtuneeseen päästöön.
Neuvoston työryhmässä on parhaillaan
valmisteltavana puitepäätös ne bis in
idem -periaatteen soveltamisesta rikosasioissa (U 2/2003
vp). Mainitun puitepäätöksen
tultua hyväksytyksi liittymäperusteita koskevan
määräyksen sisällyttäminen
nyt käsillä olevaan puitepäätökseen
olisi tarpeetonta.