Perustelut

Luottolaitosten kriisinratkaisujärjestelmä ja pankkivalvonta

Suuri valiokunta yhtyy talousvaliokunnan lausunnon mukaisesti valtioneuvoston myönteiseen kantaan luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisujärjestelmää (U 51/2012 vp) sekä yhteistä pankkivalvontaa (U 61/2012 vp) koskeviin komission esityksiin. Valiokunta pitää kummankin esityksen tavoitteita kannatettavina myös Suomea koskevien vaikutustensa vuoksi. Valiokunta korostaa kuitenkin, että säädösten hyväksyttävyys tulee viime kädessä riippumaan eräiden vielä ratkaisemattomien, periaatteellisina pidettävien kysymysten selvittämisestä. Nämä liittyvät mm. kriisinratkaisujärjestelmän rahoitukseen sekä EMU:n ulkopuolisten maiden asemaan pankkivalvonnassa. Toistojen välttämiseksi valiokunta viittaa muilta osin talousvaliokunnan lausunnossa (TaVL 43/2012 vp) oleviin kannanottoihin, joihin suuri valiokunta yhtyy. Valiokunta kiinnittää lisäksi erityistä huomiota perustuslakivaliokunnan kannanotosta 12.12.2012 ilmeneviin huomautuksiin pankkivalvonnan tehtävänjaon selväpiirteisyydestä, kansallisten lainsäädäntöjen asemasta EKP:n suorittamassa valvontatyössä sekä EKP:n finanssivalvontatehtävään liittyvästä muutoksenhakuoikeudesta

EMU:n kehittäminen

Yleistä

Valiokunta toteaa, että Euroopan komissio sekä neljän toimielimen johtajat ovat noin viikko ennen Eurooppa-neuvoston seuraavaa kokousta julkaisseet varsin pitkälle menevän suunnitelman talous- ja rahaliiton kehittämiseksi lopulliseksi tarkoitettuun muotoonsa viiden vuoden kuluessa. Julkisuuteen saatetun Eurooppa-neuvoston päätelmäehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden jonkinasteinen sitoutuminen ehdotusten päämääriin on ainakin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tavoitteena tulevassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Toteutuessaan sellaisinaan ehdotukset merkitsevät käytännössä peruuttamatonta toimivallan siirtoa jäsenvaltioilta Euroopan unionin toimielimille. Luettuna yhdessä jo toteutettujen ja pian toteutettavien talouspoliittisten säädösten (six pack, two pack, sopimus talousunionin vahvistamisesta) kanssa ehdotukset merkitsevät myös euroalueen ja sen jäsenvaltioiden talouspolitiikan pysyvää sitomista vakaus- ja kasvusopimuksen budjettikestävyysrajojen mukaiseen politiikkaan. Ehdotukset edellyttävät niiden laatijoiden mukaan unionin perussopimusten muuttamista tulevaisuudessa.

Valiokunta katsoo, että eduskunnan ei ole mahdollista eikä ilmeistä tarvettakaan muodostaa kantaa toimielinten ehdotuksiin annetussa ajassa. Valiokunta muistuttaa, että toimielinten ehdottamista toimista vain pankkivalvonnalla ja kriisinratkaisujärjestelmällä on merkitystä nykyiselle talouskriisille. Valtioneuvoston tavoin valiokunta katsoo, että näiden tulisi olla nyt päähuomion kohteena, kun laajakantoisten ja pysyvien järjestelyjen tekeminen voi odottaa niiden edellyttämää perusteellista ja julkista käsittelyä

Valiokunta toteaa, että toimielinten ehdotukset koskettavat Suomen valtiollisen itsemääräämisoikeuden perusteita tavalla, joka edellyttää perusteellista keskustelua sekä eduskunnassa että yhteiskunnassa laajemmin ennen kuin niistä voi esittää tasavallan edustajien suulla edes alustavia sitoumuksia eurooppalaisissa toimielimissä. Ehdotusten toteuttamiseen liittyvä perussopimusten muuttamisen vaikeus sekä Suomessa todennäköisesti tarpeellinen perustuslain muuttamisjärjestys asettavat nekin rajat mahdollisuuksille sitoutua Eurooppa-neuvostossa. Valiokunta kannattaa siksi valtioneuvoston linjausta, jonka mukaan tulevassa Eurooppa-neuvostossa tulisi keskittyä nyt tarpeellisten ja saavutettavissa olevien päätösten tekemiseen, muun muassa rahoituslaitosten kriisiratkaisusta sekä pankkivalvonnasta.

Suomen Euroopan unionia ja EMU:a koskevat tavoitteet

Valiokunnan saaman tiedon mukaan valtioneuvoston EU-selonteko on tarkoitus antaa vuoden 2013 valtiopäiville. Valiokunta toteaa, että selonteko, jossa käsitellään Suomen Eurooppa-politiikan tavoitteita ja sisältöä, olisi sopiva väline toimielinten periaatteellisten ehdotusten käsittelylle. Selonteko antaisi myös tilaisuuden käsitellä laajempaa kysymystä Suomen asteittain ja hajautettujen päätösten kautta muuttuneesta asemasta Euroopan unionissa. Tässä lausunnossa valiokunta voi esittää lähinnä vain joitakin yleisiä huomautuksia keskustelun pohjustamiseksi.

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, että tulevat järjestelyt eivät saa kasvattaa kuilua euromaiden sekä euron ulkopuolisten EU:n jäsenvaltioiden välillä. Valiokunta muistuttaa, että kuuluminen samaan viiteryhmään kuin Suomelle poliittisesti merkittävät maat oli keskeisimpiä perusteita maamme EU-jäsenyydelle. Talouspolitiikan integraation mahdollisimman suuri samantahtisuus Suomelle tärkeissä maissa on tärkeää sekä maamme vaikutusvallan kannalta että useiden talouden sektoreiden kilpailukyvylle.

Valiokunta toteaa, että talouskriisillä on ollut vaikutusta myös unionin perussopimusten mukaiselle päätöksentekojärjestelmälle. Unionin toimivalta ja valtasuhteet ovat kriisin aikana muuttuneet pienin askelin tavalla, jota ei ennakoida vuonna 2009 voimaan tulleessa Lissabonin sopimuksessa. Samalla Lissabonin sopimuksen demokratiaa lisääviksi tarkoitetut määräykset ovat käytännössä jääneet vaille merkitystä. Valiokunta pitää tarpeellisena muistuttaa, että maamme ja muiden jäsenvaltioiden tekemä sitoumus perussopimuksen muotoiluun Euroopan kansojen yhä läheisemmästä liitosta on kiinteästi yhteydessä perussopimuksessa tyhjentävästi määriteltyyn jäsenvaltioiden yhteisymmärrykseen lähentymisen suunnasta ja sisällöstä. Tämä on valiokunnan mielestä syytä mainita tilanteessa, jossa toimielinten ehdotus näyttää pohjautuvan näkemykseen eurooppalaisesta päämäärästä ("finalité politique"), joka ei kaipaisi perusteluja eikä keskustelua. Euroopan unioni on perussopimuksen mukaan jäsenvaltioidensa keskinäinen yhteenliittymä. Unionin kehittämisestä päättävät, tarvittaessa perussopimusta muuttamalla, jäsenvaltiot ja kansat, joilla on omistajuus unioniin.

Perustuslakivaliokunnan kannanoton 12.12.2012 mukaan "EMU:n kehittäminen on laaja, moniulotteinen ja useammassa vaiheessa toteutettavaksi suunniteltu kokonaisuus, jonka valmistelun aikana valtioneuvoston on syytä mahdollisuuksien mukaan esittää arvio ehdotuskokonaisuuden valtiosääntöoikeudellisista vaikutuksista. Euroalueen talous- ja finanssikriisiä on pyritty taltuttamaan vaiheittaisin ratkaisuin, jolloin on ollut vaikea arvioida ratkaisujen kokonaisvaikutuksia esimerkiksi eduskunnan budjettivallan kannalta."

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen, että euroalueen vakaus on maamme ensisijainen etu, jonka saavuttamiseksi Suomi on tunnollisesti täyttänyt kaikki sitoumuksensa. Valtioneuvoston tavoin valiokunta katsoo, että nyt jo voimassa olevien tai pian voimaan saatetta-vien säädösten käyttäminen on ensisijainen keino vallitsevan kriisin voittamiseksi ja uusien estämiseksi, eikä perussopimusten muuttamiseen ole tarvetta.

Valiokunta on talouskriisin aikana toistuvasti antanut hyväksymisensä lähestymistavalle, jossa julkisen talouden liiallisia alijäämiä ja velkaantumista pyritään rajoittamaan. Tämä politiikka nauttii edelleen valiokunnan tukea. Liiallisten alijäämien kielto johtuu perussopimuksen määräyksestä. Nykyinen EU:n lainsäädäntö on kuitenkin joustavaa siten, että esimerkiksi kriisimaille, joilla on negatiivinen talouskasvu, on voitu antaa lisäaikaa tasapainottomuuksien korjaamiseen. Valiokunta katsoo, että voimassaoleva ja lähiaikoina viimeisteltävä lainsäädäntö on riittävää. Valiokunnan näkemyksen mukaan nyt tulee varoa talouspolitiikan kangistumista siten kaavamaiseksi, että siinä huomioidaan vain velkakestävyyttä muiden talouspolitiikan tavoitteiden, kuten työllisyyden, kasvun ja sosiaalisen vakauden kustannuksella.

Valiokunta toteaa valtioneuvoston tavoin, että toimielinten ehdotus merkitsee perussopimuksessa omaksutun, USA:n mallin mukaisen hajautetun finanssipolitiikan mallin korvaamista saksalaistyyppisellä keskitetyllä finanssipolitiikalla. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen, että eurovaltioiden omavastuu — johdonmukaisesti noudatettu no-bailout-sääntö — luo parhaat kannusteet talouspolitiikan yhteisten sääntöjen noudattamiselle.

Valtioneuvoston on syytä myös arvioida, mitä merkitsisi Suomelle mahdollisesti keskitetyn finanssipolitiikan ja yhteistä budjettia koskeva määräenemmistöpäätöksenteko, jossa Suomen äänimäärä olisi hyvin pieni, ehkä maamme väkimäärän tai talouden kokoa vastaava osuus euroalueen kokonaisuudesta. Finanssipolitiikkaa ja budjettia koskeva määräenemmistöpäätöksenteko unionin tasolla olisi Suomelle vaikea laadullinen muutos. Valiokunta muistuttaa tässä yhteydessä, että Suomi on ainakin lähitulevaisuudessa rahoituksen suhteen vahva maa, joka selviää kohtuullisesti myös ilman yhteisvastuun laajenemista.

Demokratia ja perusoikeudet

Valiokunta katsoo, että EMU:n kehittämistä ei ole mahdollista arvioida vain talouspolitiikan näkökulmasta, vaan arviointi edellyttää paljon laajempaa poliittista ja oikeudellista näkökulmaa, jossa otetaan huomioon yhtäältä talouspolitiikan vaikutus kansalaisten asemaan ja heidän perus- ja ihmisoikeuksiinsa sekä toisaalta talouspolitiikan demokraattinen oikeutus, siis sen perusvaatimuksen täyttymistä, että noudatettu talouspolitiikka vastaa kansalaisten vaaleissa ilmaisemaa tahtoa ja on vaalien kautta kansalaisten muutettavissa. Valiokunta pitää toimielinten ehdotuksia tältä osin riittämättöminä ja epätasapainoisina.

Valiokunta huomauttaa, että demokratiakysymyksen ratkaiseminen on keskeisimpiä edellytyksiä toimielinten kaavailujen toteuttamiselle. Fiskaalinen valta, siis valta kerätä veroja kansalaisilta ja päättää rahojen käytöstä, on 1700-luvun demokraattisten vallankumousten ajoista lähtien mielletty yhdeksi keskeisimmistä kansalaisten vaikuttamisoikeuden kohteeksi. Niin kauan kuin kansallisvaltiot säilyvät kansalaisten ensisijaisina samaistumisen kohteina, on vai-keaa nähdä että budjettivallan siirtäminen unionille olisi toteutettavissa demokratian kärsimättä. Euroopan parlamentilla on tärkeä ja korvaamaton tehtävä unionin lainsäätäjänä neuvostossa edustettujen jäsenvaltioiden rinnalla sekä komission ja komissiolle alisteisten toimielinten valvojana, molemmat tehtävät perussopimuksessa annetun, rajallisen toimeksiannon nojalla. Näköpiirissä ei kuitenkaan ole, että unioni muodostuisi sellaiseksi kansalaisten yhteisten pyrkimysten edustajaksi, että voitaisiin puhua yhtenäisestä Euroopan unionin valtiokansasta, joka voisi antaa Euroopan parlamentille samanlaisen yleisen toimivallan, joka nyt kuuluu kansallisille parlamenteille. Valiokunta tekee sen päätelmän, että demokratian periaatteet edellyttävät, että talouspoliittisen vallan etusija säilyy jäsenvaltioilla.

Olisi valiokunnan mielestä virhe ylikorostaa kysymystä kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin valtuuksien rajauksesta. Kummankin tason kuuluu käyttää valtaa ja kantaa siitä johtuvaa vastuuta. Ajoittaiset erimielisyydet yleensä eivät johdu niinkään parlamenttien kilpailevista valtapyrkimyksistä kuin unionin ja sen jäsenvaltioiden välisen toimivallanjaon riittämättömän tarkasta määrittelystä. Euroopan parlamentti kiinnittää mietinnössään perustellusti huomiota siihen, että näillä rajamailla on syntynyt "parlamenttivapaita vyöhykkeitä", joissa demokratia ei toteudu. Toisaalta tulee tunnustaa sekin, että on aloja, kuten esimerkiksi lainkäyttö, joilla parlamenttien tosin kuuluu valvoa hyvän hallinnon toteutumista yleisellä tasolla, mutta pidättäytyä yrityksistä vaikuttaa yksittäisten ratkaisujen sisältöön.

Sovellettuna talousunioniin tästä seuraa, että kansalliset parlamentit vastaavat kukin oman maansa budjetista, ja niiden tulee tämän budjetin "omistajuuden" johdosta vastata myös maansa korkeana valtioelimenä budjettipäätöksistä, silloin kun ne aiheuttavat neuvotteluja tai muita toimia unionin toimielimissä. Tämä merkitsee osallistumista valtion ja unionin välisissä neuvotteluissa edustettavista kannoista päättämiseen ja neuvottelujen tulosten toimeenpanoon. Kansallisen parlamentin rooli on siis sama kuin Suomen eduskunnan rooli kaikissa Suomen ja unionin välisissä neuvotteluissa. Euroopan parlamentin kuuluu valvoa, että komissio toimii tehokkaasti ja puolueettomasti taloudellista vakautta turvaavien oikeussääntöjen soveltajana, Sen sijaan olisi selvästi sopimatonta, jos EP pyrkisi vaikuttamaan tähän lainkäyttöön yksittäisen maan osalta.

Vastaava jaotus soveltuu muiden unionin toimielinten toiminnan demokraattiseen valvontaan, esimerkiksi pankkivalvonnan tai rahoituslaitosten selvitysmenettelyn osalta. Unionin lainsäädännöllä tulee eriyttää toisistaan ne tehtävät, jotka kuuluvat yleishallintona parlamentaarisen valvonnan piiriin, ja ne, jotka liittyvät lainkäyttöön tai Euroopan keskuspankin rahapoliittiseen ydintehtävään, joihin nähden parlament-tien valvonnan luonne on yleisluontoisempaa sekä toimielimen riippumattomuutta kunnioittavaa. Työnjako Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välillä määräytyy silloin käytännössä sen mukaan, mihin toimielimen toiminta kohdistuu ja mitä oikeussääntöjä, eurooppalaisia vai kansallisia, siinä sovelletaan.

Valiokunta muistuttaa, että eräiden jäsenvaltioiden talouskriisillä on ollut merkittäviä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista heikentäviä vaikutuksia näissä maissa. Joissakin Euroopan maissa taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat talouskriisin ja siihen liittyvien menoleikkausten ja säästökuurien myötä vaakalaudalla Mahdollisessa talousunionin syventämisprosessissa tulee ottaa huomioon Euroopan sosiaalisen peruskirjan velvoittavuus unionin ja sen jäsenvaltioiden toiminnan oikeusohjeena. Peruskirjan mukaiset taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet tulee turvata perussopimusten edellyttämällä tavalla talous-unionia koskevassa lainsäädännössä ja sen soveltamisessa.

Neljän johtajan raportissa käsitellään varsin ylimalkaisesti talouspoliittisen päätöksenteon demokraattista oikeutusta. Kansallisen parlamentin näkökulmasta huomio kiinnittyy kirjauksiin, joiden mukaan periaate demokraattisen valvonnan sijoittamisesta sille tasolle, jolla päätökset tehdään, merkitsee Euroopan parlamentin osallistumista, säilyttäen samalla kansallisten parlamenttien keskeinen rooli. Raportissa tunnustetaan kansallisten parlamenttien keskeinen osa kansallisten talousarvioiden hyväksymisessä, mutta annetaan ymmärtää, että kansalliset parlamentit eivät ole parhaassa asemassa ottamaan täysin huomioon unionin yhteistä etua. Raportissa viitataan, ilmeisesti ratkaisukeinona, vakaussopimuksen 13 artiklan sekä Lissabonin sopimuksen pöytäkirjan nro 1 mukaisiin mekanismeihin. Nämä mekanismit ovat Euroopan parlamentin sekä kansallisten parlamenttien yhteisiä konferensseja.

Valtioneuvoston tavoin suuri valiokunta pitää ongelmattomana, että EU:n parlamenttien välisiä yhteistyön muotoja kehitetään. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä huomauttaa, että mikään parlamenttien välinen kokous ei itsessään luo demokraattista valvontaa eikä legitimiyttä. Euroopan parlamentti tai kansallinen parlamentti ei voi ulkoistaa perustuslaillisia tehtäviään konferenssille. Pitkin väliajoin lyhyeksi ajaksi kokoontuva konferenssi ei pysty valvomaan politiikkaa muuten kuin kuulemalla jälkikäteen raportteja jo tapahtuneista asioista sekä vaihtamalla osanottajien kesken tietoa. Parlamentaarisen työn ytimeen kuuluva perusteellinen perehtyminen päätettäviin asioihin ja niiden käsittely myös julkisen keskustelun kautta on konferenssitilanteessa käytännössä poissuljettu. Parlamenttien roolista eräissä maissa käydyn keskustelun vuoksi on tarpeen alleviivata myös se, että ajatus "parlamenttien yhteisestä tahtotilasta" ei ole realistinen. Parlamentit eivät muodosta kantaansa asioihin sen perusteella, että ne ovat parlamentteja, vaan kansallinen parlamentti hakee kansallista etua ja Euroopan parlamentti unionin etua. Molemmilla tasoilla eri puolueryhmillä on erilaisia kantoja asioihin; parlamentin kanta on keskustelun, sovittelun ja äänestysten jälkeen syntynyt tulos. Konferensseista on hyötyä osallistujille omassa parlamentissa tapahtuvan työn tukena, mutta konferenssi ei voi parlamenteissa tehtävää työtä korvata.

Valiokunta toteaa, että parlamenttien välisen konferenssin toimintaan ei tarvita valtiosopimuksen eikä muitakaan säädöksiä, koska näissä konferensseissa ei käytetä minkäänlaista julkista valtaa. Valiokunta pitää tärkeänä, että vakaussopimuksen 13 artiklan laadinnassa tehtyä virhettä ei toisteta. On demokratian kannalta vaarallista hyväksyä näennäisdemokraattisia säännöksiä, joilla luodaan demokraattisesta legitiimiydestä vaikutelma ilman reaalista katetta. Euroopan parlamentti ja jokainen kansallinen parlamentti pystyvät oman toimivaltansa puitteissa vaikuttamaan tehokkaasti talouspolitiikkaan. Vakaussopimuksen 13 artiklan mukainen järjestely on EP:n ja useiden kansallisten parlament-tien nykyistä toimivaltaa heikompi.

Valiokunta toteaa, että eduskunnan rooli eurooppalaisessa talouspolitiikassa tulee määräytymään — unionissa kenties tehtävistä ratkaisuista riippumatta — Suomen perustuslain säännösten nojalla, jotka takaavat eduskunnalle sille ylimpänä vallankäyttäjänä kuuluvan toimivallan myös maamme EU-politiikan määrityksessä. Valiokunta muistuttaa tässä yhteydessä perustuslaillisen konventin aikaisesta ehdotuksestaan: Kansallisten parlamenttien asemaa unionissa tulee turvata käytännesäännöllä, joka velvoittaa kaikkia jäsenvaltioita vastaamaan siitä, että niiden kansalliset parlamentit ovat osallistuneet kansalliseen kannanmuodostukseen ennen neuvoston kokousta jäsenvaltion valtiosäännön edellyttämällä tavalla. Valiokunta pitää ehdotusta edelleen arvokkaana ja entistä ajankohtaisempana.

Valiokunta katsoo, että unionin perussopimusten noudattaminen muodostaa unionin demokraattisen oikeutuksen vähimmäistakeen. EMU:n kehittämisen täytyy perustua perussopimusten ja yleisemmin unionin oikeuden noudattamiseen. Perussopimuksista ja unionin lainsäädännöstä on päätetty perusteiltaan demokraattisin menettelyin. Talouskriisin hallitsemiseksi tehdyt toimenpiteet ovat tässä suhteessa jättäneet toivomisen varaa, kun säännönmukaisesta päätöksentekotavasta on poikettu tai kun kriisinhallintamekanismien sopusoinnusta perussopimusten kanssa on herännyt vakavia epäilyjä.

Viimein valiokunta muistuttaa demokratian edellyttävän myös, että avoimuuden ja asiakirjajulkisuuden periaatteet toteutuvat EMU:n kehittämisessä. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota myös toistuviin ongelmiin, jotka liittyvät unionin ns. julkisuusasetuksen perusoikeuskielteiseen soveltamiseen unionin toimielimissä.

Valiokunta toteaa, että EMU:n kehittämistä koskevia suunnitelmia tulee käsitellä julkisesti osana asioiden edellyttämää laajaa kansalaiskeskustelua.

Valiokunta toteaa, että suomalainen julkisuuskäytäntö on osoittautunut erittäin hyvin toimivaksi myös talouskriisin oloissa. Valiokunta odottaa saavansa jatkossakin kaikki tarvitsemansa tiedot. Suomessa suuri valiokunta vastaa niistäkin asioista, joiden osalta valiokunta perustuslain edellyttämien, pakottavien Suomen etua koskevien syiden vuoksi joutuu rajoittamaan julkisuutta tilapäisesti.

Talousunionin toimielinrakenne

Toimielinten ehdotuksissa lähdetään oletuksesta, että luotavan talousunionin johtaminen ja siihen liittyvät valvontatehtävät kuuluisivat komission ja siihen luotavan valtiovarainministerin viraston tehtäviin. Valiokunta pitää institutionaalista keskustelua ennenaikaisena, kun talous-unionin perustamistakaan ei vielä voida pitää yhteisesti hyväksyttynä päämääränä. Valiokunta kiinnittää kuitenkin jo nyt huomiota institutionaalisen kysymyksen ongelmallisuuteen. Komission tulisi jatkaa nykyisessä tehtävässään kaikkien unionin jäsenvaltioiden edun riippumattomana edistäjänä, mutta olisi samalla euromaiden tulosvastuullinen talouspolitiikan vaikuttaja. Eturistiriita vaikuttaisi ilmeiseltä.

Valiokunta pitää myös tärkeänä mainita kysymystä komission ja eurooppalaisen virkakunnan kyvystä selviytyä uskottavasti talouspolitiikan tehtävistä. Talouskriisin syntyyn johtaneet sekä eräät sen aikaiset tapahtumat (esimerkiksi osaksi epäonnistuneet pankkien stressitestit, kriisin aikaisten analyysien ja säädösehdotusten laatu) vähintään herättävät kysymyksen, ehtiikö komissio hankkia käyttöönsä talousunionin tehtävien edellyttämän asiantuntemuksen jo alle viidessä vuodessa. Kysymyksellä on yhteys myös kansalaisten valmiuteen uskoa uusia tehtäviä komissiolle sekä markkinoiden valmiuteen luottaa komission talouspolitiikkaan.

Liikasen raportti

Valtioneuvoston tavoin valiokunta katsoo, että pääjohtaja Erkki Liikasen työryhmän työtä koskien EU:n pankkialan rakennetta sekä sen ehdotuksia vakaan ja tehokkaan pankkijärjestelmän luomiseksi tulisi sisällyttää euroryhmän lyhyellä aikavälillä toteutettaviin talouden vakauttamiseen pyrkiviin toimiin. Valiokunta pitää tärkeänä ja kiireellisenä esimerkiksi työryhmän seuraavien suositusten täytäntöönpanoa: Omaan lukuun hoidettavan kaupankäynnin ja muun suuririskisen kaupankäynnin on pidettävä erillään muista toiminnoista pankkiryhmän sisällä. Pankeilta on edellytettävä hyväksyttävä elvytys- ja kriisinratkaisusuunnitelma, joka voi pankkikohtaisesti vaatia toimintojen laajempaa erillään pitämistä talletuspankkitoiminnasta. Kaupankäyntivarojen sekä asuntoihin ja kiinteistöihin liittyvien lainojen pääomavaatimukset on arvioitava uudelleen. Pankkien hallintokulttuuri ja valvonta on vahvistettava.

Pankkien suora pääomitus EVM:sta

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan vastuu pankkien ja pankkijärjestelmien vakaudesta kuuluu ensisijaisesti sijoittajille sekä pankkien kotivaltioille. EVM:n rahoitusta tulee käyttää vain viimesijaisena keinona ja tapauskohtaisesti yksimielisellä päätöksellä. Toimiva yhteinen valvontamekanismi on ehdoton edellytys suoran pääomittamisen käyttöönotolle. Suora pääomittaminen ei saa johtaa siihen, että jäsenvaltioiden on maksettava EVM:iin lisää pääomaa.

Fiskaalinen unioni

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen, että talouden hallinnan tehostamiseen tähtäävät, jo päätetyt tai vireillä olevat aloitteet tulee ottaa käyttöön ensisijaisena toimena. Tätä pidemmälle menevistä, jäsenvaltioiden budjettipolitiikkaan puuttuvista toimista päättäminen olisi valiokunnan mielestä vähintäänkin ennenaikaista, kun äsken päätettyjä toimia ei ole edes kokeiltu.

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan osittainenkin euroalueen maiden yhteisvastuullinen velka olisi taloudellisesti haitallista ja perussopimuksen vastaista. Valiokunta lisää, että jo perussopimusmuutoksen vaikeus nykytilanteessa olisi riittävä syy poistaa yhteisvastuu-ajatus aktiivisesta keskustelusta eurooppalaisissa toimielimissä. Valiokunta katsoo valtioneuvoston tavoin, että valtionvelkakirjoihin liittyvää tietojen vaihtoa ja vapaaehtoista yhteistyötä on perusteltua edistää. Valiokunta olettaa, että tällaisista järjestelyistä ei ole tarkoitus ottaa mainintaa Eurooppa-neuvoston päätelmiin, jotka tunnetusti ovat alttiita ylitulkinnoille.

Valtioneuvosto on valmis harkitsemaan osana EMU:n kehittämistä velanpurkurahaston käyttöönottoa kansallisena ja väliaikaisena järjestelynä, jonka avulla velkasuhde saadaan kestävälle uralle. Valiokunta ei käytettävissä olevan ajan puitteissa ole ehtinyt muodostaa riittävän täsmällistä käsitystä valtioneuvoston tästä ehdotuksesta. Ehdotus on vielä täsmentymätön, eikä valiokunta ota siihen vielä kantaa. Alustavana kantanaan valiokunta suhtautuu avoimin mielin kaikkiin euromaiden velkakestävyyttä parantaviin ehdotuksiin. Valiokunta suhtautuu kuitenkin varauksella puhtaasti kansallisiksi tarkoitettujen toimenpiteiden sisällyttämiseen EMU:n tai muiden yhteisten järjestelyjen kehittämiseen, koska tämä voi luoda aiheetonta käsitystä implisiittisesta takauksesta.

Yhteinen rahoituskapasiteetti

Valtioneuvosto suhtautuu avoimesti siihen, että selvitetään mahdollisuuksia luoda yhteinen rahoituskapasiteetti rakenneuudistusten tukemiseksi. Lähtökohdaksi tulisi ottaa nykyisten välineiden, kuten koheesio-, rakenne- ja globalisaatiorahaston, kehittäminen ja näille rahoituskehyksissä varatut rahat. Valiokunnalla ei lähtökohtaisesti ole huomauttamista valtioneuvoston kantaan, mutta valiokunta muistuttaa, että Euroopan unionissa asioiden nimityksen muuttaminen usein luo paineita laadullisiin ja määrällisiin muutoksiin tulevaisuudessa. Koheesio- ja rakennerahastot ovat koko niiden olemassaolon aikana olleet tarkoitetut rakenneuudistusten edistämiseen. Kuten Suomen monivuotisia rahoituskehyksiä koskevien kantojen perusteluista käy ilmi, rahastojen toiminnan tuloksellisuus on ollut vähäistä. Unionin rakennepolitiikan ja sen varainkäytön tehostaminen olisi tervetullutta, mutta näköpiirissä ei ole seikkoja, joiden perusteella voisi suhtautua entistä optimistisemmin unionirahoitteisen rakennepolitiikan tuomaan lisäarvoon. Valiokunta suhtautuu varauksella siihen, että käynnissä olevien rahoituskehysneuvottelujen vaikeusastetta lisätään tässä vaiheessa kytkemällä niitä EMU:n tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Valiokunnan mielestä joulukuun Eurooppa-neuvostossa keskeinen Suomen intressi on torjua kannanottoja, jotka voivat ei-toivotulla tavalla ennakoida toimielinten tavoitteleman, euroalueen yhteisen budjetin luomista.

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston yksiselitteisen kielteiseen kantaan yhteisen rahoituskapasiteetin käyttöön suhdannevaihtelujen tasoittamiseen. Valiokunta huomauttaa, että suhdannevaihteluihin puuttuminen edellyttäisi niin suurta rahoituskapasiteettia, että ehdotus lähestyy ehdotusta kaikkien kansallisten budjettien alistamisesta osaksi yhteistä rahoituskapasiteettia. Viitaten komission tiedonantoon valiokunta lisää, että euromaiden eritahtisten suhdannekiertojen aiheuttamat asymmetriset shokit eivät ole luonnonmullistuksiin verrattavia, ennalta arvaamattomia tapahtumia. Suhdannevaihteluihin varautuminen kuuluu finanssipolitiikan perustehtäviin. Jos valtio joutuu laskusuhdanteen vuoksi kestämättömään tilaan, syy löytyy valtion poliittisissa valinnoissa ja unionin suorittaman valvonnan puutteissa.

Valiokunnan mielestä ehdotuksen tekijöillä on velvollisuus esittää hyväksyttävät vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Kuinka tehokas euromaiden välinen suhdannetasaus voisi realistisesti olla? Tuleeko suhdannetasauksesta pysyvä tulonsiirtomekanismi? Riittääkö poliittinen kontrolli estämään yhteisvastuuseen liittyvää moraalikatoa? Mitä lisäarvoa toimielinten ehdotukset tuovat verrattuna jo päätettyihin mutta testaamattomiin six packiin, two packiin, EMU:n vahvistamissopimukseen ja vahvistettuun EVM:iin?

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kielteiseen kantaan euroalueelle yhteiseen budjettiin, euroalueen oman varan luomiseen sekä euroalueen "valtiovarainministerin" asettamiseen komissioon. Kuten valtioneuvosto toteaa, näille ei löydy vakuuttavia talouspoliittisia perusteita ja ne olisivat omiaan lisäämään entisestään unionin jäsenmaiden välistä kuilua. Valiokunta katsoo, että demokraattista oikeutusta koskevat kysymykset itsessään sulkevat pois nämä ehdotukset vakavasta harkinnasta.

Talouspoliittinen unioni

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan nykyisten jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamisjärjestelyjen mahdollisuuksia tulee selvittää, ennen kuin ryhdytään luomaan uusia.

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston varaukselliseen näkemykseen ehdotukseen jäsenvaltioiden ja komission välisistä sopimusluonteisista lähentymis- ja kilpailukykyvälineistä. Valtioneuvoston esittämään selvitettävien kysymysten luetteloon valiokunta lisäisi kysymyksen, miksi sopimusjärjestelyä ylipäätään esitetään demokraattisen oikeutuksen kannalta vähemmän ongelmallisten unionisäädösten asemesta.