Yksityiskohtaiset perustelut

Hallituksen esityksen keskeisin sisältö koskee työn verotuksen keventämistä myös vuonna 2004. Valiokunta pitää tätä koskevia ehdotuksia perusteltuina. Myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on pidetty etupainotteisen veronkevennyslinjan jatkamista yleisesti hyvänä.

Valiokunta pitää tärkeänä myös sitä, että verotulomenetykset korvataan kunnille täysimääräisesti, kuten hallitusohjelmassa on sovittu. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien korotuksina toteutettava kompensaatio kohdentuu valiokunnan saaman selvityksen mukaan kuntiin varsin tarkasti vuosina 2004—2006. Valtaosassa kunnista kompensaatio on jonkin verran suurempi kuin verotulomenetykset näinä vuosina. Kompensaation kokonaisvaikutus jää verotulomenetyksiä pienemmäksi vajaassa 20 kunnassa ja näissäkin vain vähäisessä määrin.

Hallituksen esitykseen sisältyy veronkevennysten lisäksi joukko yksittäisiä säännöksiä koskevia tarkennuksia. Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota niistä lähinnä työnantajien kustantamien liikuntaseteleiden verottomuudelle käytännössä asetettaviin ehtoihin sekä urheilijoiden rahastointijärjestelmän kehittämiseen. Lisäksi on tuotu esiin tarve jatkaa tuloverolain 77 §:n voimaantulosäännöstä vuoden 2005 loppuun.

Valiokunta on halunnut kiinnittää näiden seikkojen lisäksi huomiota kotitalousvähennystä koskevaan rajaukseen sekä mahdollisuuteen ottaa taiteilijoiden työn erityisluonne huomioon verotuksessa. Valiokunnalla ei ole sen sijaan huomautettavaa esitykseen siltä osin kuin se koskee lakkoavustuksen verovapaan määrän korotusta.

Työnantajan kustantamat liikuntasetelit

Hallitus ehdottaa, että työnantajan kustantamat liikuntasetelit luettaisiin verovapaiden henkilökuntaetuuksien piiriin. Verottomuuden edellytykset arvioitaisiin kuten muutoinkin edun tavanomaisuuden ja kohtuullisuuden perusteella. Edellytyksenä olisi niin ikään, että etu kohdistuu koko henkilökuntaan.

Hallituksen esityksen perusteluissa esitettyä edun käyttäjään kohdistettua kontrollointivaatimusta sekä edun arvoa koskevaa 200 euron rajaa on pidetty valiokunnan asiantuntijakuulemisessa liian tiukkoina ja kahlitsevina. Niiden on katsottu rajoittavan joustavien menettelytapojen omaksumista ja aiheuttavan tarpeetonta tulkinnanvaraisuutta mm. sen suhteen, mitä kustannuksia euromääräinen raja koskee. Toisaalta näitä samoja rajoitteita on pidetty eräissä asiantuntijalausunnoissa työnantajien kannalta perusteltuina ja tarpeellisina mm., jotta voidaan varmistua siitä, että työnantajan kustantaman edun käyttäjänä on työntekijä itse.

Valtiovarainministeriö on korostanut lausunnossaan, että liikuntaseteleiden verottomuutta arvioidaan nimenomaan kokonaisarvioinnin pohjalta. Olennaista on siis, että työntekijän saama etu on tavanomainen ja kohtuullinen. Hallituksen esityksessä mainittu euromäärä on luonteeltaan informatiivinen, ja se kuvaa vallitsevaa verotuskäytäntöä. Sillä ei siis pyritä erikseen säätämään verovapaan etuuden määrää. Valiokunta toteaa lisäksi, että tavanomaisuus ja kohtuullisuus ovat suhteellisia käsitteitä, jotka määrittyvät myös ulkoisten olosuhteiden mukaan. Kiinteän euromääräisen rajan asettaminen olisi myös tähän nähden aiheetonta.

Joissakin valiokunnalle annetuissa lausunnoissa verovapaan etuuden rajaa on haettu aktiivisesti liikkuvan henkilön vuotuisten liikuntamenojen perusteella. Valiokunnan käsityksen mukaan tällainen lähtökohta ei ole perusteltu. Koska kysymys on pohjimmiltaan elantomenojen korvaamisesta, työntekijöiden tulee vastata itse pääosin liikunnasta aiheutuvista kustannuksistaan. Lainkohdan tarkoituksena on tarjota työnantajalle mahdollisuus kannustaa työntekijöitä liikkumaan tavanomaisen ja kohtuumääräisen henkilökuntaedun turvin. Se ei oikeuta siten työnantajaa korvaamaan verovapaasti kaikkia työntekijän urheilemisesta aiheutuneita kustannuksia.

Liikuntaseteleiden hyväksyttävän käytön edellytyksenä on hallituksen esityksen mukaan se, että edun käyttäjänä on työntekijä, jolle työnantaja on setelin luovuttanut. Tämä edellyttää asianmukaista kontrollia, kun seteliä käytetään. Perusteluissa todetaan lisäksi, ettei anonyymejä tai siirrettävissä olevia seteleitä voitaisi hyväksyä. Esityksessä ei ole kuvattu tarkemmin, miten vaadittava yksilöinti tapahtuu.

Valiokunta pitää vaatimusta varmistua etuuden käyttäjästä sinänsä perusteltuna ja oikeutettuna, mutta toteaa, ettei sitä ole aihetta tulkita liian kahlitsevasti. Edun todellinen käyttäjä voidaan tarkistaa valiokunnan käsityksen mukaan käytännössä joustavasti eri tavoin. Olennaista on, että etuuden käyttäjä voidaan tarvittaessa aina todeta. Valiokunnan tiedossa on erilaisia menettelytapoja, jotka vaihtelevat myös työnantajien asettamien rajoitteiden mukaan. Joissakin tapauksissa käyttäjä kirjautuu liikuntapaikkaan aina nimellään ja joissakin tapauksissa optisesti luettavan numeron perusteella. Hyväksyttäviä menettelytapoja voi olla muitakin, eikä niitä ole syytä yrittää kuvata kattavasti. Työnantaja voi sopia palveluseteleitä tarjoavan yrityksen kanssa sopimusta tehdessään, kuinka kontrollointi voidaan toteuttaa käytännössä. Epäselvissä tapauksissa työnantajalla on myös mahdollisuus tarkistaa menettelytavan hyväksyttävyys ennakkotieto- tai -ennakkoratkaisumenettelyllä.

Valiokunta pitää liikuntaseteleitä koskevaa uudistusta mahdollisista alkuvaiheen soveltamisongelmista huolimatta myönteisenä. Se antaa työnantajille joustavan keinon tukea työntekijöiden liikuntaa ja rakentaa työhyvinvointia sitä kautta. Säännös selkiinnyttää myös oikeustilaa ja saattaa pienet yritykset tasaveroisempaan asemaan muiden työnantajatahojen kanssa.

Urheilutulon jaksottaminen

Hallitus ehdottaa, että tuloverolain 116 c §:ssä tarkoitettuun urheilijarahastoon vuosittain siirrettävää enimmäismäärää korotettaisiin 25 000 eurosta 50 000 euroon. Siirrettävän enimmäismäärän suhteellista osuutta vuotuisesta urheilutulosta ehdotetaan nostettavaksi 20 prosentista 30 prosenttiin. Tarkoitus on, että lyhyehkön aikaa hyvin ansaitsevat urheilijat voisivat varautua nykyistä paremmin urheilu-uran jälkeiseen aikaan.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että vastaavat korotukset ulotettaisiin koskemaan myös tuloverolain 116 b §:ssä tarkoitettua valmennusrahastoa. Lisäksi on katsottu, että urheilijarahastoon siirrettävien suoritusten sallittuja enimmäismääriä olisi nostettava ehdotettua enemmän ja rahastojen käyttöehtoja väljennettävä nykyisestä. Tällä tavoin voitaisiin vastata osittain esimerkiksi Ruotsin jääkiekkoilijoille tarjoamiin vastaaviin etuihin.

Valiokunta pitää urhelijarahastoon esitettyjä korotuksia perusteltuina ja riittävinä. Asiantuntijakuulemisessa on käynyt ilmi mm., että suurimpaan eli jääkiekkoilijoiden urhelijarahastoon kuului vuoden 2002 lopussa 154 pelaajaa, joiden rahastosiirrot olivat keskimäärin 28 300 euroa. Valiokunta katsoo tämän perusteella, ettei hallituksen esitystä ole syytä muuttaa rahastosiirtojen enimmäismäärien osalta.

Valiokunta pitää sen sijaan perusteltuna lyhentää urheilijarahaston miniminostoaikaa joissakin erityistapauksissa, kuten työkyvyttömyyden vuoksi. Esimerkiksi jääkiekossa on yleistä, että työnantajaseura maksaa sairaus- tai loukkaantumistapauksissa pelaajalle korvausta vain sopimuskauden loppuun. Urheilija on sen jälkeen yleensä yhteiskunnan tuen varassa. Valiokunta katsoo, että urheilijalla voi olla tarve nostaa tällaisissa tapauksissa urhelijarahastoon siirtämiään varoja nopeammassa tahdissa kuin viidessä vuodessa ja ehdottaa tätä koskevaa muutosta (Valiokunnan muutosehdotus). Nostetut erät verotettaisiin samalla tavoin kuin tuloverolain 116 c §:n 2 momentissa on säädetty, eli kunakin verovuonna tuloutuisi tuloutumisvuosien lukumäärää vastaava osuus rahastossa urheilu-uran päättyessä olleesta määrästä.

Koska valiokunnan esittämä muutos on poikkeus sinänsä poikkeukselliseen säännökseen, jolla on disponoitu urheilutulon jaksotuksesta, nyt ehdotettua poikkeusta tulee soveltaa vain lähinnä työkyvyttömyyden tai muun vastaavan ennakoimattoman syyn vuoksi. Tällainen ei olisi esimerkiksi opiskelu, koska viiden vuoden miniminostoaikaa ei voida pitää liiallisena tavanomainen opiskeluaika huomioon ottaen.

Valmennusrahasto on tarkoitettu kattamaan urheilemisesta aiheutuvia vuotuisia kustannuksia toisin kuin urheilijarahasto, joka tähtää urheilu-uran jälkeisen toimeentulon rahoittamiseen. Valmennusrahastosta voidaan siirtää varoja urheilijarahastoon. Sinne voidaan jättää lisäksi verovuoden päättyessä verovapaasti 20 000 euroa. Valiokunta katsoo valmennusrahaston luonne ja edellä esitetyt urheilurahaston käyttöä koskevat toteutumatiedot huomioon ottaen, ettei säännöstä ole aihetta muuttaa tässä yhteydessä.

Valtiovarainministeriö on huomauttanut lisäksi siitä, että urheilutulon jaksotussäännökset ovat ongelmallisia verojärjestelmän kannalta ja että tämäntyyppisistä erityisjärjestelyistä on pyritty eroon viime aikoina. Järjestelmä aiheuttaa ministeriön mukaan jo nyt paineita muitakin ammattiryhmiä koskeviin samantyyppisiin erityisjärjestelyihin.

Kotitalousvähennys

Hallitus esittää kotitalousvähennyksen käyttöä rajoitettavaksi silloin, kun asiakas on saanut samaa työsuoritusta varten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelin. Asiakkaalle mahdollisesti jäävästä palvelun omavastuuosuudesta ei siten saisi erikseen kotitalousvähennystä.

Valiokunta pitää tuloverolain 127 a §:ään tehtävää tarkennusta perusteltuna, koska kotitalousvähennyksen tarkoituksena on tukea sellaisia palveluita, joihin ei kohdistu yhteiskunnan muuta tukea. Valiokunta korostaa kuitenkin sitä, että rajoitus koskee vain samaan palveluun kohdistuvaa työsuoritusta, kuten hallituksen esityksessäkin on todettu. Jos asiakas ostaa omalla kustannuksellaan lisäpalveluita samalta palveluntuottajalta, hänellä on oikeus kotitalousvähennykseen, jos vähennyksen edellytykset muutoin täyttyvät. Hallituksen esityksessä on todettu, ettei kysymys ole tältä osin samasta työsuorituksesta, vaikka lisäpalvelu hankittaisiin samalta palveluntuottajalta. Käytännössä erottelu eri palveluihin ilmenee esimerkiksi palveluntuottajan laskusta, jossa on eritelty palveluseteliin perustuva työsuoritus ja muu erillinen lisäpalvelu.

Tuloverolain 77 §:n siirtymäsäännöksen jatkaminen

Suomen ja Venäjän välinen uusi verosopimus tuli voimaan tämän vuoden alusta. Vanhaa Neuvostoliiton verosopimusta voidaan soveltaa kuitenkin vielä ennen vuotta 2003 alkaneisiin rakennus-, kokoonpano- tai asennustoimintaan 36 kuukauden ajan eli pisimmillään vuoden 2005 loppuun.

Hallitus ei ole esittänyt tuloverolain 77 §:n siirtymäsäännöksen jatkamista enää tämän vuoden jälkeen. Siirtymäsäännöksen ja uuden verosopimuksen yhteensovitus on ollut tarkoitus ratkaista sopimuksen voimaantulon jälkeen. Siirtymäsäännöksen jatko on siten ollut kytkettynä Suomen ja Venäjän verosopimuksen voimaantuloon, eikä se ole siten taannut verovapautta kuin vuodeksi kerrallaan. Koska uusi verosopimus on tullut voimaan, valtiovarainministeriö ei pidä siirtymäsäännöksen jatkamista enää perusteltuna.

Syntynyt ongelma koskee käytännössä noin 200 Venäjällä työskentelevää rakennusalan ammattilaista, joiden palkkaus on sovittu useissa tapauksissa ns. nettopalkkaperiaatteen mukaisesti. Palkkaus on tapahtunut ajankohtana, jolloin ei ollut selvyyttä Suomen ja Venäjän välisen uuden verosopimuksen voimaantulosta. Nettopalkka on ollut myös suomalaisten rakennusprojektien kustannuslaskennan lähtökohtana. Jos siirtymäsäännöstä ei jatkettaisi, verotason nousu heikentäisi rakennusprojektien kannattavuutta olennaisesti, ja jotkin projektit jouduttaisiin viemään loppuun tappiollisina. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on myös arvioitu, että siirtymäsäännöksen jatkamisella on merkitystä suomalaisten rakennusyritysten lähiajan kilpailukykyyn Venäjän rakennusprojekteissa.

Valiokunta pitää edellä esitettyjä perusteita merkittävinä ja säännöksen jatkamista niiden vuoksi aiheellisena. Valiokunta ehdottaa sen vuoksi, että tuloverolain 77 §:n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöstä jatkettaisiin vuoden 2005 loppuun saakka ja että tätä koskeva lakialoite LA 138/2003 vp hyväksyttäisiin (Valiokunnan muutosehdotus).

Käsittelemiensä muiden eduskunta-aloitteiden johdosta valiokunta on tullut kielteiselle kannalle.

Taiteilijoiden verotusasemasta

Urheilutulon jaksotusta koskevat erityissäännökset ovat antaneet valiokunnalle aiheen keskustella myös taiteilijoiden verotuksellisesta asemasta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu eri yhteyksissä esiin ajatus ns. taiteilijatilistä, joka vastaisi käyttötarkoitukseltaan urheilijoiden valmennusrahastoa. Taiteilija voisi siirtää verovapaasti osan taiteilijatulostaan erityiseen rahastoon ja nostaa sieltä varoja materiaali- ym. kulujen katteeksi. Tämä olisi omiaan tasaamaan taiteilijoiden tulojen vaihtelusta syntyviä ongelmia.

Valtiovarainministeriö on suhtautunut taiteilijoita koskeviin erityissäännöksiin varsin pidättyvästi. Se on viitannut tuloverolain tappion- ja tulontasausta koskeviin säännöksiin, joiden tarkoitus on tasoittaa tulojen ja menojen eriaikaisuudesta aiheutuvia ongelmia. Lisäksi nämä säännökset ovat yhtäläisesti kaikkien verovelvollisten käytettävissä.

Taiteilijatili on ministeriön mielestä ongelmallinen verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Ministeriö katsoo, että kysymys on taiteilijoille annettavasta verotuesta, jonka säätämiseen tulisi olla selkeät erilliset syyt. Niiden lisäksi tulisi selvittää joukko määrittely- ja käytännön kysymyksiä, jotta tiedettäisiin esimerkiksi, keihin erityissäännöksiä sovellettaisiin ja kuka hoitaisi ja valvoisi taiteilijarahastoja.

Valiokunta tiedostaa ministeriön esiin tuomat ongelmat. Valiokunta katsoo kuitenkin, että ministeriön tarkoittamaa selvittelytyötä tulee tehdä. Sillä tavoin voitaisiin tarkentaa pitkään esillä olleeseen teemaan liittyvät tosiasialliset uudistusmahdollisuudet.